Joulu tuli ja meni, toivottavasti kaikilla oli rauhallinen ja rentouttava pieni tauko arjesta. Itse ainakin olin melko uuvuksissa. Työtahti on edelleen huima enkä tiedä vielä missä välissä pidän talvella pienen lomareissun, koska sitä tämän rusennuksen jälkeen todella tarvitaan!

Vietin joulun perheen kanssa, tulin isäni luokse jo keskiviikkona, tein töitä etänä, ja voin vain todeta, että aatonaattona alkoi työmotivaatio olla melko heikkoa. Olisin mielummin paistanut joulutorttuja kuin istunut koneen ääressä.

Jouluaaton vietimme perinteiseen tapaan sukukartanolla, kokoonnumme sinne usean sukupolven kesken rauhoittumaan ja nauttimaan kuluneesta vuodesta.

Mikkelissä tuprutti paksulti lunta aatonaaton iltana ja puiden oksille satanut lumi sai aikaan satumaisen efektin ja ilokseni aattoaamu valkeni kauniissa säässä. Kävimme haudoilla ennen Terttiin siirtymistä. Sukuhautaamme on haudattu sen verran monta sukupolvea että jäimme hetkeksi muistelemaan kuka kukin edesmenneistä oli ja mitä kautta he meille sukua ovat.

Tertissä aatto on aina oman porukan touhuja. Jokaisella meistä on oma puuhansa, esim Isäni on usein vastuussa kalojen fileoinnista tarjouluastioihin. Enoni huolehtii lämpimistä ruoista. Kartanon väellä on joulunalus aika usein äärimmäisen kiireistä joten on hyvä antaa heidän hengähtää ja meidän muiden tonttujen auttaa.


Omia puuhiani ovat pöydän kattaminen sekä tiskikoneen lastaaminen. Kattauksen rakentaminen on hauskaa puuhaa, sillä kartanolta löytyy astioita ja tykötarpeita vuosien varrelta vaikka mihin lähtöön. Ongelmana on vain se etten ikinä muista mistä kaapista löydän kristallit, mistä hopeat, mistä jouluiset kattausastiat, mistä kauniit aluslautaset. Mutta tuossa hauskassa puuhassa aika kuluu huomaamatta.
Täytyy tosin myöntää että joudun aina lunttaamaan netistä missä järjestyksessä astiat tulee asetella. Olen itse ns. molempikätinen kun syön joten en osaa ajatella kummalle puolelle haarukka ja veitsi kuuluu asettaa.

Ruokina meillä on paljon kalaa ja usein myös riistaa. Tänä vuonna pöytään katettiin mm. hirvimakkaraa joka oli erinomaista ja sukulaisteni tuttavaperheen itse tekemää. Monet pöydästä löytyvät herkut ovat kehittyneet vuosien saatossa. Esim serkkuni tekee pöytään joka vuonna oman nimikko sörsselinsä enkä muista edes mitä siihen tulee. Hyvää se joka tapauksessa on.

Ruokaillessa keskustellaan kaikenlaisesta laidasta laitaan, pienenä koin nämä pitkät keskustelut pitkästyttäviksi, mutta aikuisena noita keskusteluita osaa arvostaa ja niistä voi aina oppia uusia asioita. En näe sukulaisiani kovin usein joten tämä on myös mainio hetki kysellä kuulumisia.
Syömiseen ja rupatteluun saamme usein kulumaan useamman tunnin, tämän jälkeen hoidetaan ruoat takaisin kylmiöihin, minä (vuosikymmenen jouluaattokokemuksella) huolehdin tiskinurkasta ja siitä että herkät astiat tai erityisen herkät aterimet tulee pestyä oikeaoppisesti.
Ja tapahtui niinä päivinä..
Siistimisen jälkeen kokoonnumme isoon saliin, joku meistä serkuksista lukee järkäleen kokoisesta perheraamatusta jouluevankeliumin jonka jälkeen laulaa hoilotamme ”enkeli taivaan” ensimmäinen ja viimeisen säkeistön, joista jälkimmäinen seisten.
Siinä ovat suuremmat perinteet. Tuon jälkeen siirrymme kartanon väen omalle puolelle kahvittelemaan ja jakamaan lahjat. Mikäli seurassa on pienempää väkeä, voi myös itse joulupukki piipahtaa kylässä. Ainakin viimevuonna tärisin naurusta yhdessä nurkassa kun varsin tutun oloinen pukki ilmaantui nurkan takaa. Lapsen usko joulupukkiin on ihana asia. Ja joskus sitä toivoisi että voisi itsekkin olla taas lapsi. Tosin muistelen että pienenä kovat paketit olivat toivotumpia kuin pehmeät paketit ja tänävuonna ilahduin kovasti saamistani villasukista.

Kohta vaihtuu jo vuosi. Ensi vuodelle olen asettanut muutamia tavoitteita. Niistä lisää myöhemmin!
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.