Kaukolento ja miten selvitä siitä tyylillä

Takatalvi, mitenköhän mones tälle keväälle? Pohdin tässä juuri että palasin aasianmatkaltani kuukausi takaperin ja olen mennyt jo laskuissa sekaisin miten montaa eri takatalvea tässä välissä on ehtinyt olemaan. Joten mieli halajaa takaisin kaakkois-aasiaan. 14h lento singaporeen ei kuulosta lainkaan yhtä masentavalta kuin tulevan viikon sääennuste.

Itselleni reissaamisessa stressaavimmat kohdat ovat juuri lennot. En kutsuisi itseäni varsinaisesti lentopelkoiseksi mutta turbulenssi on mielestäni varsin kauhistuttavaa. Viime kesänä kaverini vinkkasi minulle nettisivun nimeltä Turbli joka kertoo sinulle tulevan lentosi turbulenssi ennusteen helposti tulkittavassa muodossa. Sivusto ottaa huomioon esim lentokoneen tyypin, ja aikaisempien lentojen tiedot. Itse koen tuon tiedon tarkastamisen rauhoittavana rutiinina ennen koneeseen nousua. Toki tieto lisää tuskaa jos näyttääkin että lennosta on tulossa kovin töyssyinen.

Lensin Helsinki-Bangkok ja Singapore-Helsinki välin Finnairilla. Edellisestä kaukolennosta oli vierähtänyt 7 vuotta joten jännitin portilla jonkin verran. Minulle kävi molempiin suuntiin suorastaan satumainen tuuri sillä onnistuin saamaan molemmille lennoille omat rivit. Vaikka en kyllä siitäkään huolimatta varsinaisesti nukkunut lennoilla. Mutta siinä makoillessa ehti miettiä kaikenlaista ja päätinkin koota oman ”kaukolentojen selviytymisoppaan”

  1. Vastamelukuulokkeet. Ostin omani vasta tätä matkaa varten ja herraisä, miten sitä on koskaan voinut elää ilman näitä?! Kaikki lentokoneen suhina, takana istuvan vauvan kitinä ja muut äänet vain katoavat. Ostin itselleni Airpods pro 2, ja kuulemani perusteella nämä ovat ainakin matkatessa kätevämmät kuin pro max versio sangalla, sillä nämä mahtuvat pieneen tilaan kuten taskuun.
  2. Bluetooth receiver. Monissa koneissa ei vielä ole mahdollisuutta yhdistää omia bluetooth kuulokkeita viihdejärjestelmään, joten tiktokin innoittamana kävin ostamassa verkkokauppa.comista ”wireless audio adapterin” jossa on lankakuulokkeista tutut 3,5mm liittimet jotka tökätään viihdekeskukseen kiinni, yhdistetään omat kuulokkeet tuohon laitteeseen ja Voilá! Voit nauttia leffoista bluetoothkuulokkeillasi.
  3. Silmämaski. Yölennoilla koneessa toki laitetaan valot pois, mutta välillä esim vieruskaverisi haluaa lukea kirjaa ja laittaa lukuvalon päälle. Tuolloin silmämaskista on iloa.
  4. Mukavat (mutta tyylikkäät) vaatteet. Sorrun itsekin mukavuus edellä pukeutumiseen, mutta olen senverran ”fashion conscious” että yritän luoda itselleni tyylin jossa kehtaa kiiruhtaa portille. Lentokoneissa on usein viileää joten siistit colleget voivat olla mukavat, ja huppari tuo comfyfiiliksen taatusti. Mutta kannattaa kiinnittää niissäkin erityistä huomiota istuvuuteen. Oversized ei aina ole se tyylikkäin valinta vaikka se varmasti mukava onkin. Ja pliis, ei crocseja tai flip floppeja, jooko?
  5. Niskatyyny. Upgreidasin oman vuosia mukana kulkeneen niskatyynyyn. Singaporessa vaihdoin sen uuteen, nepparilla varustettuun versioon, mikä auttoi kummasti kun halusi kääntää ja vääntää tyynyään jotta saisi niskalle parhaan tuen. Oma tyynyni on styroxpalleroilla täytetty mutta myös memory foam voi olla jämäkkyyttä kaipaavalle hyvä vaihtoehto.
  6. Melatoniini. Tästä olen hieman kaksijakoinen, opin vasta hiljattain että melatoniinia on sekä pitkä- ja lyhytvaikutteista. Olin saanut joskus nukahtamisvaikeuksiin lyhytvaikutteista melatoniinia ja olen sitä harvakseltaan käyttänyt. Huomasin kyllä sen unettavan vaikutuksen mutta varsinaiseen uneen se ei minua lennoilla saanut. Tuntui että joka kerta kun olin nukahtamassa, kone alkoi hytkymään – cue anxiety! Jos jollain on kertoa vaihtoehtoja lentokoneessa nukkumiseen, kuulen niitä mielelläni.
  7. Venyttely ennen lentoa. Mielestäni lentokentillä pitäisi olla pisteitä joissa ihmiset voisivat käydä venyttelemässä, muutama matto, kuminauhoja, puolapuut. Nytkin istuin sekä Helsingissä ja Singaporessa portin vieressä lattialla koitin painaa päätä polviin ja muita venytyksiä ennen tuntikausien istumista ahtaassa tilassa. Sen lisäksi että venyttely saa veren kiertämään, se myös rauhoittaa, mikä auttaa kaltaistani jännittäjää. Joten jos näette jonkun kursailematta venyttelemässä pitkin lattioita Helsinki-Vantaalla, se saatan olla minä.

Toivottavasti joku sai näistä vinkeistä apua itselleen, en voi kutsua itseäni varsinaiseksi kaukolentojen ekspertiksi mutta uskon että tulen tulevaisuudessa turvautumaan näihin keinoihin jotta teen economyluokassa istumisesta hitusen miellyttävämmän kokemuksen itselleni. Mutta, jos tässä manifestoisi itselleen edes economy comfort istuimen ensi kerralle? Ihan vaikka testimielessä!

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close