Skotlanti

Nämä viimepäivien koleat säät palauttivat mieleeni Maalis-huhtikuun vaihteessa tekemäni matkan Skotlantiin. Lämpötila oli vielä tuolloin varsin alhainen ja nyt kun (heinäkuussa?!) kääriydyn reissusta ostamaaani vilttiin, palaan tuohon huikeaan viikkoon.

Aloitin reissuni Pohjois-Irlannista, Belfastista sillä olen halunnut käydä myös siellä jo vuosia. En ole minkään sortin historianörtti, mutta syystä tai toisesta Titanic, tuo kuuluisa laiva on kiehtonut minua lapsuudesta saakka. Muistan lukeneeni hesarin artikkelia elokuvan ilmestymisen aikaan olohuoneen lattialla lojuen. Liekkö sitten joku edellisen elämän haamu mikä minua tuossa laivassa kiehtoo.

Titanic rakennettiin Belfastissa ja siellä sijaitsee Titanic Belfast museo, joka oli juuri remontoitu pari viikkoa aiemmin joten pääsin tutustumaan entistä ehompaan museoon. Vietin itselleni äärettömän mielenkiintoisen lauantain kierrellen, ihastellen, ja aina uutta oppien. Museo kertoo laivan tarinan aina sataman rakentamisesta, uppoamisen jälkitapahtumiin. Museossa oli esimerkiksi pieni laiteajelu jossa esiteltiin kuinka raakaa työtä laivanrakentajien työ on tuohon aikaan ollut. Tulisten niittien takominen ahtaassa tilassa, poliittiset jakaumat telakan työntekijöiden joukossa, mikä tosin oli vasta alkusoittoa Pohjois-Irlannin vuosikymmeniä kestäneille levottomuuksille.

Näyttelyssä esiteltiin monin eri tavoin laivan tarinaa. Kun pääsin uppoamista käsittelevälle osastolle, koin oloni kovin ahdistuneeksi, ja läpinäkyvän lattian läpi heijastetun hylyn näkeminen sai minulle suorastaan pahan olon. Onhan se 1500 ihmisen hauta. (Nyt sukellusvene tragedian jälkeen, tuo kuva palasi taas mieleeni)

Museon läheisyydessä on myös viimeinen säilynyt alus tuolta ajalta, Nomadic niminen yhteysalus joka kuljetti matkustajia Cherbourgin satamasta Titanicille.

Vietin Belfastissa vain tuon yhden päivän, sillä seuraavana aamuna suuntana oli Skotlanti. olin varannut Belfast-Glasgow välille bussilipun, johon sisältyi lauttamatka Belfastista Cairnryaniin. Oli hauska kokemus seilata kuin olisin ollut Tallinnan laivalla, matkakin oli jotakuinkin yhtä pitkä. Lisäksi voit jättää laukkusi ilmaiseksi ”chekattavaksi” matkan ajaksi mikä oli rinkan kera matkanneelle loistava palvelu. Tutustuin matkalla Belfastin satamaan rouvaan, kenen vieressä istuinkin Glasgow’hun asti ja hän kertoi minulle paljon Skotlannin luonnosta ja näinpä esim Donald Trumpin Turnberryn kartanon matkan varrella.

Glasgow on Britannian kolmanneksi suurin kaupunki. En sitä ennalta tiennyt vaan odotin Belfastin kokoista kaupunkia, siksi se ei ehkä vienyt täysin sydäntäni. Glasgow muistutti keski-eurooppalaisia kaupunkeja ja siitä puuttui kenties se skotlantilaisuus ja historia mitä olin reissultani tullut hakemaan. Olinkin Glasgowssa vain yhden yön ja seuraavana päivänä jatkoin matkaa viime hetken päätöksellä kohti Fort Williamia.

Junamatka Glasgowsta Fort Williamiin kesti noin 3,5h. Maisemat reitin varrella olivat varsin vaihtelevia, välillä olimme rinteellä ja näimme järviä, joiden vastarannoilta kohosi matkan edetessä aina vain suurempia kukkuloita. Välillä kolistelimme halki aavan aution nummen. Matkanvarrella oli asemia jotka olivat kirjaimellisesti keskellä ei mitään. Ja silti niillä jäi kyydistä ihmisiä. Muistan katselleeni kuinka eräs kyydistä jäänyt nainen lähti marssimaan rinkka selässä viivasuoraa tietä suoraan horisonttia kohti.

Asia mitä halusin kovasti Skotlannissa harrastaa oli patikoiminen. Ja Fort William on luultavasti sen mekka mitä britanniaan tulee, pikkukaupungin kupeessa sijaitsee Ben Nevis, 1345m, Britannian korkein vuori. Ja minätyttö tuumin kiipeäväni sen huipulle. Iisipiisi.

Katsokaas kun suomalaisittain, moni vähänkin iso nyppylä on korkea. Ja kuvittelin (netissä luki) että mäki suoraan kaupungin takana oli Ben Nevis. Mutta kun aamutuimaan marssin matkailuinfoon, sain vettä niskaani kun ystävällinen opas kertoi tuon ”300m mäennyppylän” olevan Cow Hill, eli lehmämäki. Opas suositteli kaltaiselleni ”ei niin mäkiseen maastoon” tottuneelle aloittelijalle Cow Hillin kiertävää noin 11km patikointireittiä jonka varrella voi myös käydä kukkulan huipulla ihailemassa kukkulan toisella puolella sijaitsevalle Ben Nevisille aukeavia maisemia.

Siispä patikoimaan, uudet merrelin kengät jalassa vaelsin tyytyväisenä reppu täynnä eväitä, ja koska olin täysin yksin, laulelin Oasiksen kappaleita reissua varten tekemältä spotifysoittolistalta. Ja kukkulan toiselta puolelta todella aukeaa huikeat näkymät. Kaikki tuo autius oli kertakaikkisen loistavaa vastapainoa työstä johtuneelle stressille. Lehmäkukkulan rinteillä, upeissa maisemissa oli hyvä pysähtyä ja hiljentyä.

Loppupäässä kierrosta, päätin tyypilliseen tapaani hieman soveltaa ja halusin seikkailla, löysin kiintoisan pitkospuisen polun ja kuvittelin sen johtavan alas rinnettä mutta päädyinkin taiteilijoille rakennetulle salaiselle majalle. Ja sain myös todeta että alamäkeen patikoiminen ottaa jalkoihin enemmän kuin kiipeäminen. Kertaalleen kompastuin mutta onneksi kaaduin päistikkaa rahkasammaleen peittämään ojaan. 21 000 askeleen jälkeen maittoi sekä ruoka että uni.

Fort Williamista matkasin bussilla kohti Isle Of Skyetä joka on kenties kaunein skotlannin kohteista, ja tietenkin pääsiäisestä johtuen majoitukset olivat täynnä. Varasin itselleni hostellin Kyleakin nimisestä kylästä heti saarelle tulevan sillan vieressä. Ja tämä osoittautui virheeksi.

Olen nykyään hyvinkin spontaani matkailija ja minulla on paha tapa varata majoitukset aivan liian myöhään. Ja se kostautui sillä saavuttuani Kyleakiniin klo 11. Tajusin hyvin nopeasti olevani jumissa. Hostellin check in olisi vasta neljältä, seuraava bussi pidemmälle saarella olisi mennyt vasta klo 15.45. Salmen vastapuolella on Kyle of Lochals niminen hivenen isompi kylä jossa on juna-asema, mutta sinne olisi ollut 45min käveleminen, ja ulkona alkoi sataa vettä. Oli myös kovin kylmä. Kylässä ei ollut kahvilaa, kauppaa, kirjastoa, edes bensa-asemaa. Olin myös hieman huolissani että missä söisin mikäli tulisi nälkä. Kylän ainoa ravintola oli hostellini yhteydessä ja aukeaisi vasta klo 16. Istuin hostellin karussa aulassa katsellen vesisadetta ja harmittelin huonoa valintaani. Lopulta tutustuin erääseen uusiseelantilaiseen pariin joiden kanssa odotimme että joku kuppila aukeaisi ja vaihdoimme näkemyksiä maailmasta. Minulle uusi-seelanti on unelmakohde no. 1 ja he olivat yhtä kiinnostuneita suomesta.

Seuraavana päivänä heti aamiaisen jälkeen lähdin marssimaan kohti Kyle of Lochalsin asemaa. Matkanvarrella kanssani alkoi juttusille skottipappa joka kertoi minulle Skyesta, valitettavasti osa kiehtovista tarinoista meni ohi, sillä herralla oli varsin paksu skottiaksentti. Muistan hänen todenneen ”youll be back lass” koska kuulemma ihmiset palaavat aina skotlantiin. Ja niin minä totisesti toivon!

Matkasin seuraavaksi junalla Invernessiin, Skotlannin itärannikolle. Kaunis kaupunki harmikseni ainoa ns. nähtävyys, Invernessin linna oli remontissa. Kävin huonekavereideni kanssa drinkeillä Invernessin vanhimmassa pubissa.

Invernessistä oli aika suunnata kohti viimeistä kohdetta, Edinburghia. Sieltä lentäisin kotiin tiistai-iltana. Saavuin Invernessiin pitkäperjantain iltapäivänä ja olin toki odottanut turisteja mutta en sentään ihan tämmöistä määrää. Vanhan kaupunginosan halki kulkeva Royal Mile oli täynnä turisteja sekä turistikauppoja.

Minulla oli Edinburghissa muutama asia mitä olin merkannut Google Mapsiin. Yksi niistä oli Edinburghin eläintarha, jossa on britannian ainoat koalat sekä pandoja, laiskiainen ja monta muuta ihanaa eläinlajia. Koalat olivat päiväunilla mutta olin silti pillahtaa itkuun kun olin niin onnellinen ne harmaat karvatakamukset nähdessäni. Pitkäaikainen haave toteutui ilman että tarvitsi lentää Australiaan.

Kävin myös kiipeämässä Arthurs Seatille (250m), kaupungin korkeimmalle mäelle ja minulle kävi toisinto Fort Williamista, olin jo puolivälissä kiipeämässä yhdelle kukkulalle kun huomasin vieressäni kaksi kertaa suuremman kukkulan joka oli se oikea valloituskukkula. Ja sinne saikin sitten kiivetä urakalla kun valitsin sen haastavamman reitin aikaa säästääkseni. Sen siitä saa kun vaan menee eikä katso minne menee.

Tällä reissulla en käynyt kulttuurikohteissa kuten Edinburghin linnassa tai Skotlannin kansallisgalleriassa sillä olin reissussa täysin reppureissaajana ja olin suurimman osan ajasta suoraansanottuna sen näköinenkin. Reissu oli antoisa mutta rankka, olin pakannut mukaan hieman liian vähän vaatteita ja palelin suurimman osan matkasta. Ostin viltin sohvalle muistoksi tästä upeasta reissusta. Ja se tuli heti hyötykäyttöön sillä matkalla lentokentälle minulle nousi kuume ja vietin loppuviikon sairaana.

Menen ehdottomasti uudelleen skotlantiin ja suosittelen sitä kaikille vähänkään ulkoilusta ja patikoinnista sekä huikeista maisemista pitäville. Paikalliset ovat ystävällisiä ja ruoka erinomaista, älkää turhaan pelätkö haggista, se on kuin meikäläinen maksalaatikko. Ensi kerralla itse harkitsen auton vuokraamista sillä vaikka julkista liikennettä on, voi jotkin kiinnostavat paikat jäädä näkemättä ilman autoa.

Nyt odottelenkin jo parin viikon päästä alkavaa kesälomaa. Yhdensuunnan lentolippu Nizzaan on hankittu joten seikkailu kotiinpäin on taas tiedossa!